Kun työstät unelmaa, jossain kohdassa tapahtuu muutos

Hei!

Aikaa on kulunut ihan kiitettävästi edellisestä kerrasta kun kirjoitin nettiin tai blogiin jotain. Pitää alkaa hiomaan ja kaivamaan kirjoitustaitoa! En ole kuitenkaan halunnut poistaa blogia, sillä olen ajatellut, että jossain kohtaa saatan haluta kirjoittaa itseäni ulos. Nyt taitaa olla sen aika, katsotaan mitä mulla on mielen päällä.

c.  Hensku

Eletään vuotta 2018 Helmikuuta, käyn Sammon Keskuslukiossa toista lukiovuotta ja tarkoitus on valmistua neljään vuoteen eli 2020 keväällä saada valkolakki päähän. Jos minulta kysytään mitä tai minne lukion jälkeen vastaan usein seuraavasti: "Haha, toivottavasti lukio jää kesken ja pääsisin töihin ulkomaille hevosten pariin! Kuitenkin, jos se ei ole mun ala ja musta ei ole kilparatsastajaksi tai hevosalalle niin tahtoisin oikikseen tai kauppikseen tai jotain insinööri tyyppistä tai myöskin arkkitehtuuri on kiinnostavaa. Tai sitten mut löytää vielä eläkelläisenä K-Marketin kassalta jos se on edes sen niminen enää silloin!"

Tulevaisuus on asia jota ei mun mielestä kannata kirjoittaa itselleen, se on jopa mahdotona. Mikään ei koskaan tai ainakin harvemmin menee niin kuin on ajatellut. Tästä päästänkin taas aiheeseen josta voisi kirjoittaa romaanin, mutta se ei nyt kuitenkaan ole tarkoitus. Itse olen hyvinkin pessimistinen, mutta hyvin optimisti kuitenkin. Kun ajattelen esimerkiksi tämän kauden tavoitteita, kaikki on mahdollista. Joko voin saavuttaa tavoitteet tai huomenna minulta tai hevoselta menee jalka poikki, kaikki on mahdollista. Okei, ehkä vähän radikaali esimerkki, mutta sain varmaan itseni ymmärretyksi.  

c. Aada Lätti

Pidin kovasti elokuvan 15:17 Pariisiin elokuvassa sanonnasta: "Et tarvitse ketään hyväksymään unelmaasi"

En muista menikö se sanasta sanaan noin, mutta sen merkitys on sama. Se on totta. Ei kenenkään tarvitse hyväksyä sun unelmaa, se on sun unelma ja sä elät ja toimit sitä kohti ja sillä. Ja unelmat on eri kuin tavoitteet. Valitettavasti voi olla, ettei koskaan saavuta unelmaa, mutta tavoitteita voit saavuttaa monia, niin suurempia kuin pienempiä. Toisille se on talvella lumi pyryssä kotoa töihin tai kouluun selviäminen aika taulussa, toiselle se on ylennys. Kolmannelle se on urheilullinen tavoite, mitali jostain kilpailusta tai oman tuloksen parantaminen. Se voi olla, että viidennen lähtijän tavoite 120cm luokassa on tehdä tasapainoinen kaarre neljänneltä esteeltä viidennelle ja kuudennelle lähtijälle tavoite on olla kolmen parhaan joukossa. Tavoitteita on moneksi ja jokaisella on niitä, tietoisesti tai tiedostomattomasti.

Ja muutoin elokuva ei sitten muuten ollutkaan niin kummoinen lukuun ottamatta näitä oivallisia lausahduksia... Trailerissa on myös hyvä "kertojan" teksti.

c. Aada Lätti

Enää muutama kymmenen päivää ja mulla on 18-vuotta tämän maan päällä, tässä elämässä täynnä. Sinä aikana on kyllä saanut kokeilla ja kokea mielestäni paljon. Tähän mennessä jo elämä on opettanut ja näyttänyt pieniä "pätkiä" mitä se voi olla pahimmillaan ja mitä parhaillaan. Toki en vielä puoliakaan ole kokenut, mutta tähän mennessä se vähäkin tuntuu jo paljolta!

Vielä ponivuosina sitä lähti vaan radalle pitään hauskaa ja voittaan, kirjaimellisesti. Silloin oli itku suuri jos ei voittanut, nykyään hypin jopa onnesta jos radalta tulee vain kaksi puomia, maailma muuttuu ja me ihmiset sen mukana. No oikeastaan ei, vaan me kasvetaan ajattelemaan erilailla asoita ja ajan kanssa osataan ajatella jopa pitkä jänteisesti, aina välillä.

Myöskin sanovat ja voin allekirjoittaa seuraavat: "tieto lisää tuskaa" ja "taidon loppuessa väkivalta alkaa". Tarkoitan sitä, että kun on kasvanut ratsastajana on tullut välttämättä tietysti hetkiä, että on tajunnut esimerkiksi sileän työskentelyn tärkeyden, tieto lisää tuskaa. Myös silloin, kun noustaan tasolla ylös päin pitää opetella ratsastamaan paremmin ja kun huomaa, ettei enään vanhat keinot toimi, iskee epätoivo ja huomaamattaan on esimerkiksi kova kädellä. Onneksi meillä on kaikilla usein valmentajat, jotka auttavat meitä oppimaan uutta ja kehittymään, pitäkää heistä kiinni!

c. oma galleria

Mun ehdoton kasvatus moment oli 2014 vuoden PM-kilpailut Norjassa. Se reissu kasvatti mua ihmisenä ja urheilijana henkisesti ja/siis psyykkisesti. Mulla meni vuosi ennenkuin pystyin keskustelemaan siitä viikosta Norjassa, vuoden käsittelyn jälkeen oon enemmän kuin kiitollinen, että se tapahtu mulle niin kuin tapahtu.

Voisin kertoa niin paljon kaikkia tarinoita mitä oon saanu kokea ja mitä mulle on jo tähän mennessä kilpauralla tapahtunut. Ehkä niistä voisi tehdä erilliset postaukset, kiinnostaisiko lukea mun kommelluksia ja ajatuksia? Kommenttia vaan millaista niin toetutetaan!

Haluan tähän loppuun vielä ottaa lainauksen yhdesä biisistä, jossa on todella hyvä viesti, tämä on sellainen joka päiväinen juttu muistaa: 

" Joka ikinen aamu,

on kaks vaihtoehtoo, 

voit luovuttaa tai uskoo, 

et joka kerta kun kaadut, 

tarinan opetus on kallis, 

mut sit oot enemmän ku valmis "

Ei tähän asti elämää ole päästy vain huvin vuoksi, kyllä sitä on itketty, naurettu ja hikoiltu ja haluttu nousta joka päivä sängystä toistamaan samaa ja toteuttamaan itseään, jokainen tavallaan ja tyylillään. Ja kyllä, välillä mietin, että onko tässä mitään järkeä, mutta tämä saa mut nousemaan aamulla sängystä, joten on, on tässä järkeä.

🎶

c. Heidi Lammi #photographybyheidilammi

💕📬

M